sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

IOL:n ääni - Kokeilukulttuuri tarjoaa mahdollisuuksia

Kun aloittaa uudessa työpaikassa, ensin sinua opetetaan ja ohjataan joskus jopa kädestä pitäen. Alkuvaiheen jälkeen huomaatkin, että työnantaja haluaa sinun ohjautuvan paljon itsenäisemmin työntekoon ja vaatii sinulta monipuolisia ratkaisuja ongelmiin.

Tämän vuoden yksi mielenkiintoisimmista puheenaiheista on ollut ammattikorkeakoulujen opetus. Suurimmassa osassa ammattikorkeakouluista opetus on luentomuotoista; opettaja luennoi luokan edessä aiheesta ja opiskelijat kuuntelevat sekä tekevät muistiinpanoja. Varsinkin opiskelujen alussa opinnot ovat yleensä hyvin paljon yleispohjaisia kuten matematiikkaa ja fysiikkaa.

Näitten tasapainoksi ja opiskelijoiden motivaation säilyttämiseksi ammattiaineiden osuutta on hyvä lisätä. Lisäys on varmasti mahdollista opetussuunnitelmien ja kurssien sisältöjen puitteissa.

Opiskelijoita on tärkeää osallistaa luentojen aiheisiin oppimistulosten parantamiseksi. Näin opettaja toimii fasilitaattorina - ei vain luokan edessä passiivisesti luennoivana, mikä mahdollistaa syvällisen oppimisen. Lopputuloksena on osaavampia ja oma-aloitteisempia valmistuneita insinöörejä.

Muutoksessa voi myös tuoda enemmän esille kokeilun kulttuuria, oppia virheiden ja onnistumisien kautta. TKI-toimintaan kokeilun kulttuuri on omiaan työelämän nopeiden muutosten takia. Monipuolisen ja joustavan tutkimustoiminnan kautta opiskelijat pääsevät toimimaan erilaisissa projekteissa.

Ammattikorkeakoulujen täytyy entistä enemmän mahdollistaa opiskelu elämän eri tilanteissa ja opintojen räätälöinti opiskelijan oman tason ja kiinnostuksen mukaan. Joustavat opintopolut mahdollistavat myös opintojen entistä paremman työelämälähtöisyyden. Myös muurit ammattikorkeakouluista yliopistoihin pitää purkaa ja helpottaa opintojen jatkaminen maisterivaiheeseen. Tämä hyödyttää niin korkeakouluja kuin tulevaisuuden muuttuvaa työelämää.

Teemu Karttunen
varapuheenjohtaja

Teksti on julkaistu Insinööri-lehdessä 4/17

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti